Monday, May 22, 2017

Bäckman ehdottaa Suomen ja Venäjän välille "informaatiorauhansopimusta"

Suomen mediassa esitetään jatkuvasti perättömiä väitteitä Venäjän Suomea vastaan muka tekemistä hybridi-iskuista. Samaan aikaan Suomessa lietsotaan vihaa venäläisiä toimittajia ja heidän työnantajiaan vastaan. Europarlamentti hyväksyi jokin aika sitten julkilausuman, jossa venäläiset toimittajat rinnastetaan ISIS-terroristeihin. Suomen media kampanjoi aktiivisesti maassa asuvia Venäjän ja Suomen kaksoiskansalaisia vastaan, kuvaten heidät turvallisuusuhkaksi ja esittäen lakialoitteita kaksoiskansalaisten syrjimiseksi ja heidän oikeuksiensa rajoittamiseksi. Suomessa kuten muuallakin länsimaissa kirjoitellaan perättömiä väitteitä Venäjän aikeista sekaantua kaikkiin mahdollisiin vaaleihin, ja Suomessa kuten muuallakin lännessä NATO-vastaiset puolueet tai henkilöt leimataan Venäjän rahoittamiksi jne. Samaan aikaan myös Venäjän medioissa kirjoitetaan Suomen ja muiden länsimaiden medioiden russofobiasta. Erityisesti Venäjään kohdistuvien syytösten mittaluokka on valtava ja tilanteessa on vakava eskalaation uhka.

Tilanteen rauhoittamiseksi ja "informaatioeskalaation" liennyttämiseksi esitänkin Venäjän ja Suomen välille "informaatiorauhansopimusta" eli kahdenvälistä hallitusten välistä sopimusta informaatio- ja hybridiuhkien torjumiseksi. Sopimusluonnoksen sisältö on pääosin seuraava:

-osapuolet perustavat informaatiouhkien torjunnan asiantuntijatyöryhmät. Venäjän ja Suomen työryhmät kokoontuvat säännöllisesti esimerkiksi kerran kuukaudessa keskustelemaan ajankohtaisista kysymyksistä ja ongelmista.

-osapuolet torjuvat aktiivisesti yksittäisiin henkilöihin kohdistuvaa leimaamista ja häirintää, erityisesti maassa asuviin kaksoiskanslaisiin kohdistuvaa vihapuhetta sekä pidättäytyvät lakialoitteista, jotka on tarkoitettu kaksoiskansalaisten oikeuksien rajoittamiseksi.

-osapuolet pidättäytyvät perusteetta syyttämästä toisiaan hybridioperaatioista tai informaatioiskuista. Yksi kriittinen lehtikirjoitus ei mitenkään täytä hybridi-iskun tunnusmerkkejä.

-osapuolet kehittävät lainsäädäntöä, joka rajoittaa epävirallisten "mustien listojen" julkaisemista määrätyllä tavalla poliittisesti suuntautuvista henkilöistä, esimerkkinä Ukrainan "Mirotvorets"-sivusto.

-osapuolet edistävät avoimmutta tiedonvälityksessä ja journalismissa, järjestävät lehdistötilaisuuksia, konferensseja, seminaareja, mukaan luettuina kahdenvälisiä, sekä kehittävät erityisesti kriisialueita koskevaa journalismia monipuolisemmaksi ja objektiivisemmaksi. Journalistien tulee etsiä uusia faktoja eri osapuolilta eikä julkaista etukäteen saneltua.

-osapuolet edistävät tiedonvälityksen avoimmuutta kaikilla yhteiskunnan osa-alueilla kuten kulttuurissa, tieteessä, taiteessa, politiikassa ja journalismissa objektiivisen tiedonvälityksen ja hyvän naapuruuden vahvistamiseksi sekä kehittävät aktiivisesti journalistien kahdenvälisiä suhteita.


Пресс-релиз. Финский политолог Йохан Бекман предлагает российско-финский договор против информационных угроз в целях деэкскаляции ситуации в информационной сфере.
Комментарии политолога Йохана Бекмана:
"-- В Финляндии регулярно необоснованно говорят о якобы гибридных атаках со стороны России против Финляндии. Идет постоянная аггрессия против российских журналистов и их работодателей. Недавно европарламент принял резолюцию, где российских журналистов сравнили с террористами ИГИЛ. В Финляндии СМИ пишут активно о том, что жители Финляндии с двойным российско-финским гражданством якобы представляют угрозу национальной безопасности Финляндии, и в связи с этим есть даже законопроекты в целях их дискриминации. Постоянно пишут о том, что Россия якобы планирует вмешательство на выборах или финансирует какие-то политические силы в стране. Одновременно российские СМИ нередко пишут о русофобии в финских СМИ. Есть серьезная угроза экскалации ситуации. Обвинения в адрес России в западных СМИ и в заявлениях политиков уже достигли невероятных масштабов. Поэтому, чтобы успокоить ситуацию, предлагаю создать новые двусторонние правовые инструменты для разрядки положения."
"-- Предлагаю между Финляндией и Россией оформить двусторонний договор по противодействиям информационным угрозам. В рамках этого договора, стороны должны создать экспертные комиссии, которые встречались бы регулярно для обсуждения актуальных вопросов и проблем в целях деэкскаляции ситуации в информационной сфере."
"-- Стороны намерены отказаться от преследования и стигматизации людей с двойным гражданством, которых сейчас причисляют к агентам влияния и подвергают дискриминации в законопроектах. Также СМИ не имеют права вести пропаганду против людей с двойным гражданством."
"--Также предлагаю закрепить в договоре положение о том, что стороны должны избегать безосновательных интерпретаций и публикаций о том, что другая сторона якобы ведет информационные или гибридные войны против другой стороны. Также, стороны разрабатывали бы законодательство, запрещающее домогательства против конкретных людей в социальных сетях и в интеренете, и особенно, запрещающее публикование неформальных "черных списков" личностей определенной политической ориентации - в стиле украинского "Миротворца" - и оформили бы законодальтесьтво против создания подобных неформальных реестров."
"--Стороны также намерены активизировать гласность по вопросам информации и журнализма, организуют пресс-конференции, круглые столы, в том числе, двусторонние, также, стороны намерены развивать журналистику, где журналисты самостоятельно изучали бы и публиковали новые факты, а не заранее подготовленные материалы без конкретного исследования новых фактов, особенно, когда речь идет о горячих точках в Донбассе или в Сирии."
"-- Стороны также развивают гласность и сотрудничество в области культуры, науки, журналистики и политики, в целях укрепления добрососедских отношений на основе объективной информации, также, стороны активно развивают сотрудничество между российскими и финскими журналистами."
Дополнительная информация:
Йохан Бекман, +7966 016 58 32

Wednesday, April 12, 2017

Elämää ääriliberaalin totalitarismin varjossa. Alexander Dugin Helsingissä, johtopäätöksiä

Maailmankuulun poliittisen ajattelijan Alexander Duginin esiintyminen Helsingissä 11.4.2017 Hybridiosaamiskeskuksen avajaistilaisuudessa täydelle salille oli menestys. Paikalla oli suuri joukko diplomaatteja, tutkijoita, toimittajia ja muuta yleisöä. Kaikki eivät mahtuneet sisään. Dugin puhui yli kaksi tuntia ihmiskunnan poliittisen elämän ajankohtaisista virtauksista. Keskeisenä teemana oli Venäjän rooli maailmassa sekä liberalismin muuttuminen totalitaariseksi järjestelmäksi, joka perustuu vähemmistön eikä enemmistön diktatuuriin ja totalitaariseen terroriin. Dugin oli myös kiinnostunut hybridivaikuttamisen keinoista ja hyväksyi ajatuksen siitä, että EU:n ja NATO:n hankkeet rajoittaa sananvapautta ja vainota toisinajattelijoita vastaavat liberaalin totalitarismin vaatimuksia. EU:n ja NATO:n harjoittama hybridisota on kohdistunut lähinnä yksittäisiin henkilöihin. EU:n ja NATO:n tavoitteista keskeinen on internetin militarisointi sekä armeijan ja poliisin valmentaminen rajoittamaan sananvapautta ja vainoamaan toisinajattelijoita internetissä. Tällä hetkellä Dugin kirjoittaa ihmiskunnan sivilisaatioiden lähes 20-osaista historiaa. Siihen kuuluu myös tutkimus suomalais-ugrilaisten kansojen muinaisista vaiheista. Duginin mukaan suomalais-ugrilaiset kansat ovat muodostaneet oman ainutlaatuisen sivilisaationsa, jota hän suuresti arvostaa. Duginin laaja tutkimus suomalais-ugrilaisista kansoista sisältyy hänen lähiaikoina suomeksi julkaistavaan kirjaansa "Suomen idea". Dugin osoitti olevansa merkittävä filosofinen, poliittinen, antropologinen ja sosiologinen ajattelija ja tutkija. Hän puhuu lukuisia kieliä ja esitelmöi englannin kielen lisäksi sujuvasti esimerkiksi italiaksi, ranskaksi ja portugaliksi. Duginin käsitys Trumpin roolista maailmanpolitiikassa on mielenkiintoinen, koska Trumpin taustajoukot olivat hyödyntäneet Duginin "Neljäs poliittinen teoria"-teosta Trumpin valtaannostamisessa. Euroopan tulevaisuudesta Dugin sanoi, että Sveitsi, Suomi ja Ruotsi muodostavat tässä parhaimman mallin sekä nosti esille lempikäsitteensä "suomettuminen".  Yleisesti ottaen Dugin pitää Suomen ja Venäjän rauhanomaista rinnakkaiseloa hyvänä esimerkkinä koko muulle maailmalle. Vierailuun kohdistunut monenlainen häirintä ja provokaatiot todistivat osuvasti Duginin teesit oikeiksi. Timo Soini, Markku Mantila ja Sauli Niinistö ovat tukemassa hankkeita, joiden tarkoituksena on poliittisen vainon ja sananvapauden rajoittamisen avulla hallita ja valvoa suomalaisten ajatuksia ja tehdä Suomesta mahdollisimman nopeasti NATO:n hyökkäystukikohta Venäjälle. Merkillepantavaa on sekin, että Soinin, Mantilan ja Niinistön toiminta on myös tieteenvastaista. Dugin ja hänen monitieteinen lähestymistapansa selvästi uhkaavat EU:n ja NATO:n liberalistista totalitarismia, joka ei salli mitään toisinajattelua eikä yleensäkään vapaata tieteellistä tai poliittista teorian- eikä tahdonmuodostusta eikä keskustelua. Suomessa hallitus tukee lähinnä epätieteellistä ja tieteenvastaista "sotatiedettä" ja siihen liittyviä pseudokäsitteitä, kuten "informaatiovaikuttaminen", joita media aktiivisesti levittää. Hybridiosaamiskeskus jatkaa menestyksekästä toimintaansa ensi kuussa, jolloin vuorossa on seuraava ajankohtainen ja kiinnostava vieras. Lähiaikoina Hybridiosaamiskeskus myös laajentaa julkaisutoimintaansa sekä lisää jakeluun diplomaattiedustustoja Suomessa ja Suomen ulkopuolella. Duginin esitelmän voi kuunnella kokonaisuudessaan oheisesta linkistä. Alla myös muutama kiinnostava video Duginin vierailusta sekä valokuvia.





 









Monday, April 10, 2017

Alexander Duginin essee "Suomen idea - Mietteitä suomalaisesta identiteetistä ja rajaseudun geopolitiikasta"

Maailmankuulu venäläinen geopoliittinen ajattelija, professori Alexander Dugin on kirjoittanut suomalaiselle yleisölle Suomen geopoliittista asemaa käsittelevän esseen, joka julkaistaan ohessa ensi kertaa. Esseen on suomentanut Armas Mashin. 





Alexander Dugin 

Suomen idea -- Mietteitä suomalaisesta identiteetistä ja rajaseudun geopolitiikasta


Suomi on etnokulttuurinen ja sivilisaatiollinen vyöhyke, joka kuuluu samanaikaisesti Skandinavian ja Baltian alueeseen. Tästä juontaa juurensa Suomen alueen geopoliittinen kaksijakoisuus. Suomi on rajaseutu kahden geopoliittisen tilan välissä: normannilaisen Skandinavian ja erityisen Baltian kulttuuritilan, jonka rakenteeseen historian eri aikoina vaikuttivat balttiheimot, saksalaiset ja myöhemmin euraasialainen Venäjä. Etnisestä näkökulmasta Suomi on osa valtavaa suomalais-ugrilaista maailmaa, joka ulottuu Virosta ja Unkarista syvälle Euraasian mantereen sisämaille: suomalais-ugrilaisten enemmistö asuu Venäjän alueella ja integroitui vuosisatoja sitten juuri venäläiseen kulttuuripiiriin, muodostuen isovenäläisen etnogeneesin tärkeimmäksi komponentiksi.
Suomalaiset, samoin kuin heidän heimolaisensa eestit ja karjalaiset, elivät verrattain sopuisasti germaanien ja venäläisten kanssa, säilyttäen kiinteänä oman erityisen suomalaisen identiteettinsä, joka kytkeytyy vahvasti henkisen perinnön ainutlaatuisuuteen, kulttuurimaiseman erityislaatuun ja käytännön elinkeinoon. Suomalaiset kuuluvat Euroopan erityisalueeseen, jossa kulkee Euroopan ja Euraasian raja. Mutta kulttuuriraja eroaa valtionrajasta laadullisesti: se ei ole tarkka linja, vaan vyöhyke, jossa identiteetti ei vaihdu jyrkästi, vaan vähitellen, liukenevasti, jopa huomaamatta. Juuri tämä onkin rajaseudun ominaispiirre: raja ei ole tarkka linja vaan vyöhyke. Kun bulgaarit ja romanialaiset ovat tällaisen rajavyöhykkeen ydin etelässä. niin unkarilaiset, puolalaiset ja baltit ovat sitä keskustassa, ja pohjoisessa – suomalaiset. Vaikka nämä kansat ja kulttuurit ovat täysin erilaisia, ne kaikki ovat silti rajaseutulaisia. Niissä on jotakin Euraasiasta (kuten bulgaarien ja puolalaisten slaavilaisuus, romanialaisten ortodoksisuus, unkarilaisilla ja suomalaisilla – euraasialaiset alkujuuret ja heimolaisuus Venäjän suomalais-ugrilaisiin kansoihin). Mutta on myös jotakin Euroopasta – intensiiviset yhteydet länsieurooppalaisiin kansoihin, pitkät ajanjaksot länsieurooppalaisten valtioiden yhteydessä, unkarilaisten, slovakkien ja puolalaisten katolilaisuus – suomalaisten ja tsekkien protestanttisuus. Tämä kaikki määrittelee eurooppalais-euraasialaisen rajavyöykkeen kansojen kaikkea historiaa, myös suomalaisten historiaa.

Suomalaisen kansan syvälle juurtunut muinainen henkinen perinne polveutuu Euraasian vanhimmilta ajoilta. Suomalaiseen kansanperinteeseen kuuluu arkaaisia motiiveja, jotka ovat yhteisiä paitsi muinaisten slaavien, myös Euraasian sitäkin vanhempien etnosten –  turkkilaisten, mongolien ja iranilaisten vaeltajaheimojen (skyytit, sarmaatit yms.) kanssa. Suomalainen, turkkilainen, iranilainen, mongolilainen ja slaavilainen kulttuuri muodostavat yhdessä euraasialais-turaanilaisen henkisen avaruuden paradigman, joka vaikuttaa kaikkien näiden kansojen identiteetin laatuun, ja on osittain säilyttänyt vaikutuksensa nykyäänkin.

Kaikki nämä kulttuurit ovat turaanilaista laatua monista etnisitä, kielellisistä ja kastillisista eroista huolimatta. Suomalais-ugrilaiset olivat yleensä metsästäjiä ja keräilijöitä, slaavilaiset maanviljelijöitä, turkkilaiset, mongolit ja iranilaiset vaeltajat karjanhoitajia ja sotilaita. Näiden kerrosten vastakkainolo muovasi turaanilaisyhteisöjen moninaisuutta: eliitti oli sotilaallista (turkkilais-mongolialaista ja skyyttiläis-sarmaattilaista idässä ja germaanista lännessä), keskikerroksena olivat maanviljelijät, ja syrjäseuduilla – soilla, metsissä ja tunturissa – asui metsästäjiä ja keräilijöitä. Nykyisen Suomen alue on ollut osa muinaisajan suomalais-ugrilaisten metsästäjien, kalastajien ja keräilijöiden järvi-, erämaa- ja metsästysmaailmaa.

Useimmilla suomalais-ugrilaisilla kansoilla, samoin kuin maanviljelijäkansoilla (myös venäläisillä) ei ollut omia valtioitaan, koska valtion luomisessa keskeinen sotilaseliitti useimmiten koostui muista etnisistä ryhmistä. Ainoana poikkeuksena olivat Attilan suomalaisugrilaiset soturit, joiden jälkeläisiä nykyiset unkarilaiset ovat: tämä on esimerkki sotaakäyvien turaanilaisten karjanhoitajavaeltajien suomalaisugrilaistumisesta (ehkä ei vain kielellisesti). Suomalaisethan taasen ovat tyypillisiä suomalaisugrilaisen väestön edustajia – metsästykseen ja keräilyyn keskittyvää rauhantahtoista kansaa.       

Suomalaiset joutuivat germaanisen Ruotsin vaikutuspiiriin 1100-luvulla, mutta säilyttivät laajan autonomian. Ruotsalaiset omaksuivat uskonpuhdistuksessa protestantismin ja levittivät sitä suomalaisille. Tämä merkitsi suomalaisten integroitumista länsieurooppalaiseen kulttuuripiiriin, ja ilmeni myös jonkin verran suomalaisten skandinaavistumisena ja saksalaistumisena. Suomalaisista tuli 1500-luvun lopulla herttuakunta Ruotsin yhteydessä ja pysyi sellaisina aina 1800-luvun alkuun. Tässä on tärkeätä tehdä ero Unkarin ja Suomen välille: näillä kahdella etnisesti läheisillä suomalais-ugrilaisen ryhmän kansoilla oli periaatteellisesti erilainen etnososiologinen status – unkarilaiset olivat alun perin poliittiseen järjestykseen (valtio) pyrkivä sotilasyhteisö, suomalaiset taas metsästäjiä ja keräilijöitä, jotka olivat taipuvaisia rauhantahtoiseen työntekoon ja sopeutumiseen niihin poliittisiin muotteihin, jotka aktiivisemmat ja sotaisammat naapurit, etenkin ruotsalaiset, heille asettivat. Silti suomalaiset säilyttivät sisukkaasti omalaatuisuutensa – kielen, kulttuurin, elinkeinonsa, myyttinsä, ja puolustivat kaikessa identiteettiään.           

1800-luvulla venäläis-ruotsalaisten sotien kuluessa Suomen alue siirtyi Venäjän keisarikunnan yhteyteen. Suomalaiset pääsivät toisenlaiseen kulttuuripiiriin – ortodoksiseen, euraasialaiseen, turaanilaiseen. Venäjän keisarikunta ei venäläistänyt suomalaisia 1800-luvun aikana, vaan tarjosi heille mahdollisuuden elää omien tapojensa mukaisesti. Suomalainen älymystö sai tutustua senaikaisiin virtauksiin avoimessa ja Suomelle alueellisesti läheisessä Pietarissa. Suomen kieli kehittyi 1900-luvulla Venäjän tuella, samalla suomalaista mytologiaa ja kansanperinnettä alettiin kerätä ja tutkia määrätietoisesti. Venäjä valmensi suomalaiset oman valtiollisuutensa luomiseen, mikä tapahtui vuonna 1917 bolshevikkien aikana, kun Venäjän keisarikunta hajosi.

Itsenäisyyden hankkimisen jälkeen Suomessa pääsi valloilleen valkosuomalaisista lähtenyt saksalaismielinen suuntaus. Saksa näki Suomessa Venäjä-vastaisen sillanpääaseman. Mutta merkittävä osa suomalaisista tuki myös punasuomalaisia, jotka kannattivat liittoa bolshevistisen Venäjän kanssa. Tässä onkin kiinnostava detalji: valkosuomalaiset tulkitsivat suomalaista identiteettiä länsieurooppalaisittain, suuntautuen Skandinaviaan ja Saksaan. Punasuomalaiset olivat lähempänä euraasialaisuutta, joka oli tosin saanut erityisen ideologisen muodon. Raja ei kulkenut yksistään ihmisten mielissä ja ideologisissa mieltymyksissä, vaan myös maastossa: nykyisen Suomen alueella vallitsi mieltymys eurooppalaisuuteen, Karjalassa taas euraasialainen suuntaus, vaikka kansa oli käytännössä samaa etnosta. 

Suomi hyökkäsi Hitlerin puolella Suuren Isänmaallisen sodan aikana, mutta valitsi merkillisen aseman sodan jälkeen. Suomi ei ottanut ratkaisevaa askelta Neuvostoliittoa kohtaan, mutta vältti samalla pikaista liittymistä euroatlantistiseen blokkiin. Tämä synnytti uuden poliittisen termin – ”suomettuminen”. Geopoliittisessa mielessä se tarkoitti seuraavaa: ei hyväksytä kapitalistista, atlantistista länttä, eikä hyväksytä bolshevistista, sosialistista itää. Tasapaino, balanssi, rauhallisuus ja pehmeä luopuminen suurista poliittista ambitioista ovat olleet muinaisen erämies- ja keräilijäkansan viisas valinta. Suomalaiset osasivat syvän hienolla tavalla piirtyä luontevasti pohjolan kylmään ja kiehtovaan maisemaan. Eurooppalais-euraasialaisen tasapainon suomalainen kokemus on ollut paitsi esimerkki rajaseudun sopusuhtaisesta maltillisesta järjestämisestä myös mahdollinen mallikuva koko mannerpuoleiselle Euroopalle, joka oli ollut ristiinnaulittu kahden supervallan, USA:n ja Neuvostoliiton väliin.

Itse Euroopassa mietittiin oman ”suomettumispolitiikkansa” mahdollisuutta 1960-luvulla, mietittiin sitä miten suomalaista mallia ”ei itä eikä länsi” voitaisiin soveltaa Vanhaan maailman mitassa. Monet eurooppalaiset uskoivat että ydinaseellinen kaksintaistelu anglosaksisen amerikkakeskeisen ultrakapitalismin ja neuvostokommunismin välillä ei juuri ole heidän oma pelinsä. Rauhanomaisen ja sopusuhtaisesti kehittyvän Urho Kekkosen aikaisen Suomen menestykset antoivat esikuvaa siitä, mitä viisas, rauhanomainen, tasapainoinen suomettumispolitiikka voi tuoda mukanaan. Itse Eurooppa olisi voinut tulla laajaksi rajaseuduksi. Mutta… tapahtui toisin. Neuvostoliitto alkoi hajota nopeasti 1980-luvun lopussa ja romahti 1991.

Itäisen vastapainonsa menettänyt Suomi kallistui pakosta länteen, siis valkosuomalaiseen identiteettiin. Näin alkoi Suomen eurooppalaistamisen ja atlantistiseksi muuttamisen uusi aalto, ja Suomi liittyi Euroopan Unionin jäseneksi 1995. Suhteessa Natoon maa aiempaan tapaan säilytti liittoutumattomuuden pysyen entisellään rauhantahtoisena Suomena, suomalaisena Suomena.

Mitä näemme Suomessa nykyään? Maa on tullut länttä lähemmälle. Tämä merkitsee sitä, että Helsingin poliittinen eliitti pitää kotimaataan euroatlantistisen tilan koillisena  jatkeena, jolloin euraasialaista Venäjää pidetään ”vastustajana” ja jopa ”vihollisena”. Siten venäläisvastaiset myytit, keinotekoisesti lietsottu kostonhimo ”venäläisen  imperiumiherruuden” ajasta, pyrkimys liittää Karjala Suomen yhteyteen ja suomalais-ugrilaisen nationalismin aktiivinen kannustaminen Venäjän sisällä ovat jo kuluneita lauseita rajavyöhykkeen amerikkalaismielisissä maissa. Näin rajaseutua yritetään muuttaa puskurialueeksi, joka ei liitä Euraasia-Venäjää ja mannerpuoleista Eurooppaa yhteen, vaan on kiistakapulana itä- ja länsinaapureiden välillä. Juuri tällaista politiikkaa on harjoitettu muissa rajaseutumaissa, joiden valtaeliitti ottaa suuntaa Washingtonista, kuten Puolassa, nykyisessä Romaniassa ja Janukovitshin jälkeisessä Ukrainassa. Suomea on yhä useammin kehotettu liittymään Natoon Venäjän aiheuttamaan vaaraan vedoten. Suomalaisen identiteetin läntinen tekijä tahtoo olla yksinoikeutettu.

Suomi on kuitenkin paljon monisärmäisempi maa. Tämän maan kansaa ei voida laskea yksiselitteisesti eurooppalaiseen länteen (olipa se skandinavialainen tai germaaninen) eikä venäläiseen itään kuuluvaksi. Suomalainen viisaus ilmenee tasapainossa. Se on avain suomalaiseen identiteettiin, jota on ylistetty moneen tapaan Kalevala-eepoksen runoissa: kun jokin vedättää oikealle, pitää ottaa askel vasempaan. Tämä on ekologista viisautta kansalta, joka on elänyt kauan maan päällä ja joka tahtoo elää ainakin yhtä kauan vastedes. Se mikä roihuaa hehkuvasti, palaa pian tuhkaksi. Se joka innostuu turhaan jostakin asiasta tai voimasta, taittuu helposti toisesta voimasta. Tahto korostaa suomalaisen identiteetin yhtä ainutta puolta, olipa se läntinen (valkosuomalainen) tai itäinen (euraasialainen, punasuomalainen) puoli on vastoin Suomen perusolemusta. Suomi on juuri erityinen etnokulttuurinen ja sosiaalipoliittinen järjestelmä. Aito Suomi loitsii Väinämöisen tavoin vaikkapa liejun aseeksi ja aseen liejuksi. Kuuma jäähtyy ja kylmä kiehahtaa suomalaisessa taikaluonnossa. Itä muuttuu länneksi, ja länsi muuttuu idäksi täällä. Tämä on kaikista mahdollisista taianomaisimman rajaseudun – suomalaisen rajaseudun – salaisuus.

Tähän paradigmaan kuuluu kysymys tämän päivän suomalaisten identiteetistä: liian suuri määrä länttä vääristää hienovaraisen suomalaisen tasapainon. Aivan kuten myös liian suuri määrä itää. Mutta juuri itää Suomesta nykyisin uupuu, samoin kuin Venäjä-mielisyyttä, joka kuitenkin on täysin syntyperäistä ja rakenteellista suomalaisessa olemassaolon kokonaisuudessa.

Lopuksi on aika sanoa, mitä venäläiset oikein ajattelevat Suomesta. Atlantistinen maailma ja sitä seuraavat eurooppalaiset amerikkalaismieliset eliitit ovat jatkuvasti kuvanneet venäläisiä, varsinkin venäläisiä patriootteja, ja sitäkin enemmän venäläisiä Euraasian aatteenajajia, joita olen minä itsekin, imperialisteiksi, sovinisteiksi, pienten kulttuurien vihollisiksi ja kovan venäläistämisen ajajiksi. Vaikken itse sanoisi sanakaan suomalaisista tai liettualaisista – hyvää tai pahaa sanaa – rajaseutumaiden poliittiset eliitit, jotka kulkevat globalismin, liberalismin ja USA:n politiikan uomassa, leimaavat minut kuitenkin ”suomalaisten, liettualaisten, romanialaisten yms. sortajaksi ja pahimmaksi viholliseksi”. Tämä tarra liimataan niidenkin kansojen kohdalla, joita minä itse olen ihastellut vilpittömästi ja avoimesti. Ihastelen esimerkiksi romanialaisten henkistä, filosofista ja esteettistä perinnettä.

Epäilen että tämä sanomani pääsee kuulevaan korvaan, mutta sanon kuitenkin: Venäjä suhtautuu suomalaisiin varsin rauhallisesti, jopa jokseenkin suomalaisittain. Me emme tahdo ottaa mitään pois Suomelta, joka päinvastoin miellyttää suuresti meitä. Ja Suomi on pärjännyt erittäin hyvin Venäjän valtion ulkopuolella, joten ei ole mitään syytä ”vallata”, ”miehittää” tai ”alistaa” Suomea. Näin ollen Suomi voi periaatteessa suhtautua Venäjään kuten haluaa. Jos Suomi tahtoo suhtautua Venäjään valkosuomalaisittain, suhtautukoon se sitten valkosuomalaisittain: emme ole itsekään enää kommunisteja eikä oma historiamme ole loppuun selvitetty kysymys.

Mutta mikäli suomalaiset päättävät palata harmoniseen liittoutumattomuuteen, mikäli he ottavat kriittisesti etäisyyttä ultra-atlantistisista, venäläisvastaisista länsivoimista ja pitävät huolta yksistään omista eduistaan, omasta kansastaan ja omasta kulttuuristaan, omasta luonnonympäristöstään ja omasta taloudestaan, tulee Venäjä silloin Suomen vahvaksi, vilpittömäksi ja luotettavaksi tosiystäväksi.

Venäjä on palaamassa omalle tielleen. Meidän ei ole helppoa nykyään. Ja tätä arvokkaampi on jokainen meille osoitettu ystävällinen ele. On vaikea edes kuvitella, kuinka suuresti on parantunut venäläisten suhtautuminen unkarilaisiin siitä lähtien, kun Orbán ja Jobbik-puolue olivat tulleet valtaan Unkarissa. Jää suli pois Venäjän poliitikkojen sydämestä heidän tajuttuaan, että Budapestissa suhtaudutaan ystävällisesti meihin. Tällainen suhtautuminen on ollut tosi arvokasta.

Mutta jos suomalaiset tahtovat palauttaa ajat, jolloin olimme yhdessä ja ymmärsimme toisiamme yleensä erittäin hyvin, ja jos suomalaiset kiinnostuvat tosissaan omista euraasialaisista juuristaan, omasta heimolaisuudestaan Venäjän suomalais-ugrilaisiin kansoihin Karjalasta Mordvaan ja Udmurtiaan saakka, silloin löydämme me itsessämme niin paljon yhteistä – henkisesti, sosiaalisesti ja historiallisesti yhteistä ja läheistä – että meidän ystävyytemme tuottaa suurenmoista tulosta niin suomalaisille kuin meille itsellemme.

Moskova ei pelkää kummemmin Suomen länsimielistä, atlantistista suuntautumista – se olisi epämiellyttävä asia, joka kumminkin kestetään. Puolueeton Suomi olisi kerrassaan menestys ja erittäin hyvä kumppani meille. Euraasialainen, syvällisen viisas, ystävällinen Suomi olisi tosi upea avaus uudelle, lujalle, aidolle ystävyydelle, ja tämä ystävyys voi muuttaa asiat parempaan päin. Tämä on tärkeää Moskovalle juuri nykyään.

Meidän on vaikea vastustaa USA:n raivokkaita hyökkäyksiä. USA ei tahdo luopua tuhoutuvasta hegemoniastaan. Kuolintuskissaan se yrittää syyttä meitä kaikesta siitä, mitä tapahtuu nykyään. Juuri nyt on paras hetki Helsingin euraasialaiselle eleelle. Tyydymme myös suomalaiseen puolueettomuuteen. Emmekä tykkää kummemmin pahaa edes kylmyydestä ja vieraantumisesta, koska maittemme väliset suhteet olivat hyviä 1800-luvulla ja 1900-luvun jälkipuolella, ja ne ovat hyviä nykyäänkin.

Suomi on suvereeninen täysiarvoinen valtio, ja ulkopolitiikka on suomalaisten oma oikeus, johon emme missään määrin aio puuttua.

Sunday, April 9, 2017

Alexander Dugin lectures in Helsinki 11th April

One of the world's most influential geopolitical thinkers, Professor Alexander DUGIN (Russia), lectures in Helsinki on April11th from 12:00-14:00 at National Hall (Kansallissali), address: Aleksanterinkatu 44, 2nd floor. Entrance is free of charge for all.

We are proud to invite You to our expert conference titled 

RUSSIA-WEST RELATIONS IN MULTIPOLAR WORLD

Lecturers: 

Dr. Alexander DUGIN
Professor, political thinker (Russia)
Topic: Russia-West Relations in Multipolar World

Dr. Johan BÄCKMAN
Political analyst (Finland)
Topic: EU's and NATO's information war against Russia: New Methods and Trends 

Presentation of the publication:
EU's Infowar on Russia - Putting in Place A Totalitarian Media Regime and Speech Control (European Center of Excellence for Counteracting Hybrid Threats, Publication Series No. 1, ISBN 978-952-5412-23-9)

Questions from the audience and discussion. 

Place and time: 
Kansallissali (Finnish National Hall)
Street address: Aleksanterinkatu 44, Helsinki, 2nd floor, sign "RUSSIA-WEST"
Time: Tuesday, April 11th, 12:00-14:00

The event is open for all and entrance is free of charge. 

Please register your participation at: johanbek@inbox.ru or at Facebook event:
https://www.facebook.com/events/217274698754558/

Inquiries: johanbek@inbox.ru

For the press: reservations for individual interview with Mr. Dugin: 
johanbek@inbox.ru 

Alexander Dugin esitelmöi Helsingissä 11.4.

Maailman merkittävimpiin geopoliittisiin ajattelijoihin lukeutuva venäläinen poliittinen filosofi Alexander Dugin esitelmöi tiistaina 11.4. Helsingissä. Tapahtumaan on kutsuttu merkittävä joukko toimittajia, diplomaatteja ja asiantuntijoita. Dugin puhuu moninapaisesta maailmasta ja Venäjän ja lännen suhteiden kehityssuunnista. Tilaisuuden järjestää dosentti Johan Bäckman, joka luennoi EU:n ja NATO:n informaatiovaikuttamisesta. Tilaisuus on kaikille avoin ja se järjestetään Kansallissalissa (osoite Aleksanterinkatu 44, 2. krs). Tilaisuus on englanninkielinen ja sen otsikkona on Russia-West Relations in Multipolar World. Lisätietoa, haastatteluvaraukset ja ilmoittautumiset: johanbek(at)inbox.ru


Lisätietoa Facebookissa:  https://www.facebook.com/events/217274698754558/

Sunday, November 20, 2016

Minä ja Pavel Astahov. Mitä Venäjän lapsiasiamies merkitsee Suomelle

Dosentti Johan Bäckman ja Venäjän presidentin lapsiasiamies Pavel Astahov Moskovassa Venäjän ykköskanavan studiolla kuvaustauolla vuonna 2014. 

"Astahovin ansiosta Venäjän mediasta tuli tärkeä Suomen ihmisoikeuksien ja sananvapauden edistämiskanava." Lakimies Pavel Astahov toimi Venäjän lapsiasiamiehenä vuodet 2009-2016. Dosentti Johan Bäckman muistelee, mitä Astahovin kausi loppujen lopuksi merkitsi Suomelle.

Venäjän lapsiasiamies Pavel Astahov tuli Suomessa tunnetuksi niin sanottujen lapsikiistojen yhteydessä. Astahov otti terävästi kantaa Suomen lastensuojelun toimintaan. Hän jäi elävästi monelle suomalaiselle mieleen aktiivisena, uudenlaisena venäläisenä poliitikkona. Hänestä myös pidettiin Suomessa, ja joillekin suomalaisille hän oli eräänlainen viimeinen toivo. Toisaalta Suomen valtiovalta ja viranomaiset tuntuivat hermostuneen Venäjän lapsiasiamieheen, jonka nähtiin puuttuvan Suomen asioihin. Mutta ennen kaikkea Pavel Astahov antoi aivan uuden roolin Venäjän medialle Suomen asioiden käsittelyssä. 

Kuka oli Pavel Astahov ja mistä lapsikiistoissa loppujen lopuksi oli kysymys? Miten hän vaikutti Suomen ja Venäjän suhteisiin, ja mikä oli oma suhteeni häneen?

Venäjällä on yli 27 miljoonaa lasta, joten lapsiasiamiehen tehtävä ei ole vähäinen. Lapsuuden painoarvoa lisää sekin, että Venäjän perustuslain mukaan äitiys ja lapsuus ovat valtion erityisessä suojeluksessa. Pavel Astahov toteutti näitä periaatteita. Astahov oli uudentyyppinen, "postmoderni" venäläinen poliitikko. Hän esiintyi aktiivisesti tiedotusvälineissä ja otti terävästi kantaa. Varsinaiselta ammatiltaan Astahov on asianajaja. Se näkyi myös hänen toiminnassaan lapsiasiamiehenä.

Ensimmäinen lapsikiista käynnistyi Suomen ja Venäjän välillä, kun suomalainen diplomaatti salakuljetti diplomaattiauton tavaratilassa suomalaisen isän ja hänen poikansa Venäjältä Suomeen keväällä 2009. Venäjä antoi asiasta Suomelle nootin. Menemättä yksityiskohtiin voidaan todeta, että Suomi ja Venäjä olivat lähes kaikesta asiaan liityvästä täysin eri mieltä. Suomi esimerkiksi kiisti jopa lapsen Venäjän kansalaisuuden. Syksyllä 2009 virkaansa astuneelle Astahoville tapaus oli tulikaste. Juristina hän joutui selvittämään tilannetta, jossa valtavan mediakohun saattelemana naapurivaltio Suomi antaa perheoikeudellisiin kysymyksiin täysin Venäjästä poikkeavan kannan. Venäjä seurasi aktiivisesti jutun vaiheita, joihin ei tässä syvennytä tarkemmin. Minun käsittääkseni Astahovia hämmästytti ja järkytti eniten se, miten epäoikeudenmukaisesti tapauksen venäläistä äitiä kohdeltiin Suomessa. Astahov sanoikin, että tämän tapauksen venäläistä äitiä, joka oli vähiten syyllinen mihinkään, kohdeltiin kaikista huonoimmin. Toisaalta jutun oikeudellinen puoli oli Astahoville varmasti mielenkiintoinen haaste.

Toinen suuri lapsikiista käynnistyi, kun Turussa otettiin huostaan venäläisen äidin ja suomalaisen isän yhteinen poika, jolla oli Venäjän kansalaisuus. Vanhempien mukaan tapaukseen liittyi kiusantekoa sosiaaliviranomaisten taholta. Kaikkien yllätykseksi Astahov matkusti Turkuun selvittämään asiaa. Hän tapasi kaupungin johtoa sekä myös henkilökohtaisesti ne sosiaalityöntekijät, jotka olivat päätöksen tehneet. Samalla reissulla Astahov vieraili Helsingissä sosiaaliministeriössä ja tapasi myös tasavallan presidentin Tarja Halosen, tosin vain ohimennen. Tästä sukeutui myöhemmin skandaali, jota puitiin pitkään. Halonen nimittäin kiisti tavanneensa Astahovia, joka kuitenkin kertoi tervehtineensä presidenttiä ohimennen käytävällä.

Joka tapauksessa Astahovin ensimmäinen ja toistaiseksi viimeinen Suomen-vierailu oli mielenkiintoinen. Yhdellä käynnillä hän tutustui suomalaisen hierarkian kaikille tasoille alkaen presidentistä, päätyen ministeriön johdon kautta kaupungin johtoon ja edelleen hierarkian alimmalle tasolle yksittäiseen päätöksen tehneeseen virkamieheen. Jotakin tämä tutustumisreissu varmaankin opetti Astahoville. Hän tuntui ajatelleen, että Suomessa kukaan ei vastaa mistään. Tästä tapauksesta jäi erityisesti mieleen se, että saapuessaan Suomeen, Astahov opiskeli Suomen lastensuojelulain venäjänkielisen käännöksen. Tapamisessa sosiaalityöntekijöiden kanssa kävi ilmi, että Astahov tunsi lain heitä paremmin. Huostaanotettu poika päästettiinkin heti kotiin. Mieleen jäi myös, miten arvostavasti suomalaiset sosiaalityöntekijät suhtautuivat Astahoviin hänet tavattuaan. Suomessahan ei ole tapana arvostaa hierarkian alimmalla tasolla  olevia työntekijöitä.

Astahovin Suomen-vierailu oli kiinnostava myös siksi, että Suomen media jäi kiinni täysin poskettomista valheista. Edelleen netistä löytyy perättömiä juttuja, joissa väitettiin Astahovin saapuneen Turkuun mukanaan neljäkymmentä venäläistä toimittajaa! Tosiasiassa hänellä ei ollut mukanaan yhtään toimittajaa. Suomen media ei tietenkään milloinkaan korjannut väärää tietoa. Muutoinkin Suomen medialla ja toimittajilla oli suuria vaikeuksia käsitellä lapsikiistoja. Ammattitaito ei yksinkertaisesti riittänyt. Erityisen silmiinpistävää oli se, että uhrin asemaan joutuneita venäläisiä äitejä ei käytännössä koskaan haastateltu Suomen medioissa. Viranomaisten kritisoiminen ei kuulu suomalaiseen journalismiin.

Vuosien saatossa Venäjän mediassa käsiteltiin useita kymmeniä tapauksia, joissa Venäjän kansalaiset Suomessa katsoivat joutuneensa epäoikeudenmukaisesti kohdelluiksi. Juristina Astahov käsitteli tapauksia aina tiukasti lain ja sopimusten näkökulmasta. Samaan aikaan Suomen mediassa koko ongelman olemassaolo kiistettiin ja tapauksista ei puhuttu mitään salassapitoon vedoten. Kaikkea Venäjän mediassa kirjoitettua pidettiin vääristelynä. Mielenkiintoista oli myös se, että niin sanottuja huoltajuusriitoja ei käsitelty juuri lainkaan, kaikki lapsikiistat olivat leimallisesti huostaanottotapauksia tai lapsikaappauksia. 

Astahov halusi erityisesti kehittää yhteydenpitoa Suomen suuntaan. Hän oli selvästi pettynyt, kun Suomen lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aula omasta aloitteestaan erosi niin sanotun Oulun huostaanottovideon synnyttämän skandaalin tuloksena. Aulan ja Astahovin välille oli syntynyt hyvä keskusteluyhteys, mitä ei tiettävästi koskaan päässyt syntymään uuden lapsiasiamiehen Tuomas Kurttilan kanssa. Kurttila taas alkoi pitää yhteyttä Pietarin lapsiasiavaltuutetun Svetlana Agapitovan kanssa, jota jotkut venäläiset pitävät liian liberaalina ja länsimielisenä. Pietarissa jopa perustettiin oma ”yhteiskunnallisen lapsiasiavaltuutetun” epävirallinen tehtävä eräänlaisena vastauksena Agapitovalle.

Venäjällä on yli 80 alueellista lapsiasiavaltuutettua oblasteissa, tasavalloissa ja kaupungeissa. Vähän väliä nämä paikalliset lapsiasiavaltuutetut kokoustivat Moskovassa Astahovin johdolla ajankohtaisista aiheista. Suomessa monia kismitti se, että Suomen lapsiasiavaltuutetulla ei loppujen lopuksi näyttäisi olevan mitään toimivaltaa. Esimerkiksi yksittäisiin asioihin ei juurikaan voi puuttua. Tätä Astahov jaksoi aina ihmetellä ja katsoi, että tässäkin Suomi rikkoo kansainvälisiä sopimuksia. Kansainvälinen oikeus velvoittaa Suomen viranomaisia valvomaan lapsen oikeuksia nimenomaan yksittäistapausten tasolla ja viranomaiset ovat velvollisia puuttumaan niihin. 

Vähitellen Astahovin maine Suomessa kasvoi. Hänestä tuli ainoa viranomainen, joka todella välitti Suomen ihmisoikeustilanteesta. Suomen establishmentille oli valtavan kova pala, kun venäläinen viranomainen välitti enemmän Suomesta ja teki enemmän Suomen ihmisoikeustilanteen eteen kuin yksikään suomalainen. Astahovista oli tulossa eräänlainen brändi. Muuan suomalainen kirjankustantamo julkaisi hänen jännitysromaaninsa suomeksi ja kutsui hänet kirjamessuille. Astahovin poisjäänti olikin pettymys. Minulle Astahov selitti, ettei hän koskaan saanut virallista kutsua. Moni muukin hanke jäi suunnitelman asteelle, kuten idea pitää Suomessa Astahovin ja Venäjän ulkoministeriön ihmisoikeuslähettilään Konstantin Dolgovin kanssa ihmsioikeusseminaaari. Astahov ja Dolgov suhtautuivat ajatukseen innokkaasti, mutta valitettavasti se jäi.

Astahovin lempilapsi oli ajatus Suomen ja Venäjän välisestä neuvoa-antavasta asiantuntijatyöryhmästä, joka keskustelisi Suomen ja Venäjän välillä ilmenevistä lapsioikeudellisista kysymyksistä. Tällainen ryhmähän oli perustettu Venäjän ja Ranskan välille vastaavien ongelmien vuoksi. Työryhmällä on puhtaasti neuvoa-antava rooli asiantuntijaelimenä. Suomen media suhtautui ajatukseen yksiomaan vihamielisesti ja piti sitä Suomen asioihin sekaantumisena. Ryhmän tarkoitusta myös vääristeltiin Suomen mediassa väittämällä, että se muka puuttuisi tuomioistuinten päätöksiin. Erityisesti YLE levitti asiassa paljon väärää tietoa. Loppujen lopuksi erimielisyys oli kuitenkin vain terminologinen: Venäjällä puhuttiin ”komissiosta”, Suomessa ”työryhmästä”. Viimein kontaktiryhmä myös perustettiin. Suomi nimesi ne asiantuntijat, jotka ongelmatapauksissa voivat olla yhteydessä Venäjän suuntaan. Matkan varrella kehiteltiin myös kaikenlaisia epävirallisia ideoita, alkaen kahdenvälisestä perheoikeudellisesta sopimuksesta, ja päätyen erityisen lapsiasiavaltuutettuun Venäjän suurlähetystössä Helsingissä.  

Mediakohun saattelemana Suomi jonkin verran paransi lapsioikeudellisia käytäntöjään. Myös julkinen keskustelu lapsen oikeuksien tilasta parantui. Astahovista kehkeytyi eräänlainen suomalainen poliitikko. Hän otti aktiivisesti kantaa sellaisiin tärkeisiin sisäpoliittisiin kysymyksiin, joihin yksikään suomalainen poliitikko ei uskaltanut puuttua. Parin viime vuoden aikana venäläisiin perheisiin kohdistuneet epäillyt kaltoinkohtelut selvästi vähenivät ja teema alkoi olla harvemmin Venäjän mediassa esillä. Suomen vaatimusten mukaisesti Venäjä myös liittyi Haagin lapsikaappaussopimukseen. Paradoksaalisesti ensi töikseen Suomi kuitenkin joutui soveltamaan sopimusta palauttamalla Suomeen kaapattuja lapsia Venäjälle.

Loppupeleissä Astahov oli Suomen viranomaisille ja medialle kova paikka. Suomen eliitti on tottunut käyttämään Suomen valtamediaa haluamiinsa tarkoituksiin, mutta yllättäen se ei enää ollutkaan mahdollista. Astahovin ansiosta Venäjän mediasta tuli tärkeä Suomen ihmisoikeuksien ja sananvapauden edistämiskanava. Kaikkensa Astahovin mustamalaamiseksi tehnyt Suomen valtamedia kärsi pahan arvovaltatappion. Monet suomalaiset aktivistit rohkaistuivat keskustelemaan ja eräät suomalaiset äidit jopa lähettivät Astahoville avunpyynnön.

Suomen median propagandistinen linja, jossa Suomi esiteltiin mallimaana ja kieltäydyttiin antamasta kunnon puheenvuoroa asianomaisille kaltoin kohdelluille venäläisille äideille, osoittautui hyvin kohtalokkaaksi. Suomen valtamedia kärsi suunnattoman arvovaltatappion. Valtamedioista ainakin YLE ja HS ryhtyivät erilaisiin kokeiluihin venäjänkielisen vastapropagandan tuottamisessa, mutta nämäkin hankkeet epäonnistuivat pahasti.

Venäjän politiikassa puhaltavat nyt uudet tuulet. Avaintehtäviin halutaan uudenlaisia poliitikkoja. Siinä missä Astahov oli nopealiikkeinen, länsimaistyylinen juristi ja asianajaja, Venäjän uusi lapsiasiavaltuutettu Anna Kuznetsova on nuori nainen, kuuden lapsen äiti ja ortodoksipapin vaimo. Mikä on hänen suhteensa Suomeen, jää arvoitukseksi. Suomi on kuitenkin aika lailla parantanut tapojaan, joten suuria skandaaleja tuskin on luvassa.

Muistiin on jäänyt tummakulmainen Pavel Astahov, vähän filmitähtimäisine olemuksineen, puolustamassa päättäväisesti jokaisen venäläisen lapsen etua missä tahansa päin maailmaa. Siinä sivussa hän tuli aiheuttaneeksi Suomessakin pienen vallankumouksen.

Muistoksi Pavel Astahov antoi minulle kehystetyn kiitoskirjeen, jonka kullanvärisissä reunuksissa kiitetään aktiivisuudesta venäläisten perheiden ja lasten suojelemisessa Suomessa sekä vaikeaan tilanteeseen ulkomailla joutuneiden venäläisten auttamisessa. Kirje on edelleen kunniapaikalla seinälläni.

JOHAN BÄCKMAN

Kirjoittaja on oikeussosologian dosentti Helsingin yliopistossa. Kirjoitus on julkaistu venäjän kielen opettajien yhdistyksen Aspekti-lehdessä (2016). 



Dosentti Johan Bäckman ja Venäjän uusi lapsiasiamies Anna Kuznetsova keskustelevat ajankohtaisista asioista Moskovassa lokakuussa 2016. 

Saturday, October 29, 2016

Luganskin kansantasavaltaan (LNR) avattiin virallinen Suomi-keskus ja Suomen virallinen edustusto. Jo toinen suomalainen turistiryhmä vieraili Donetskin ja Luganskin uusissa kansantasavalloissa.

Suomi-Novorossia-Seuran (SNS) virallinen tunnus. Alimpana rinnakkain ovat Suomen ja Novorossian liittovaltion lippu. Novorossian liittovaltio yhdistää vanhat venäläiset alueet. Ylimpänä ovat rinnakkain Transnistrian tasavallan (PMR), Donetskin kansantasavallan (DNR) ja Luganskin kansantasavallan (LNR) liput. SNS:n tunnuksen on suunnitellut SNS:n tiedottaja Jarmo Lius. 

Suomi-Novorossia-Seuran (SNS) puheenjohtaja Jaana-Marika Kurtti selosti Venäjän television 5-kanavalle Suomi-keskuksen avajaisia ja mahdollisuuksia torjua länsimedian levittämää disinformaatiota. Luganskin uusi Suomi-keskus on myös Suomen uusi virallinen edustusto. 

Luganskin kansantasavallan (LNR) valtionyliopistoon avattiin eilen perjantaina virallinen Suomi-keskus. Se edistää Suomen ja LNR:n välisiä suhteita sekä suomen kielen ja suomalaisen kulttuurin tuntemusta Luganskin kansantasavallassa. Tilaisuudessa Suomi-Novorossia-Seuran (SNS) puheenjohtaja Jaana-Marika Kurtti allekirjoitti yhteistyösopimuksen Luganskin valtionyliopiston rehtorin Jelena Tregubenkon kanssa. SNS edistää suhteita Novorossian alueen uusiin tasavaltoihin, kuten Transnistriaan sekä Donetskin ja Luganskin kansantasavaltoihin. Tapahtumaa oli todistamassa DNR:ään ja LNR:ään matkustanut suomalainen turistiryhmä. Tämä oli jo toinen suomalaisturistien matka Donetskiin ja Luganskiin. Sen mahdollisti Janus PutkosenJaana-Marika Kurtin ja Jarmo Ekmanin loistava työ matkan ohjelman suunnittelijoina ja järjestäjinä. Suuri kiitos! Seuraava matka järjestetään voitonpäiväksi 2017. 
Suomi-Novorossia-Seuran puheenjohtaja Jaana-Marika Kurtti ja Luganskin kansantasavallan valtionyliopiston rehtori Jelena Tregubenko allekirjoittavat sopimuksen Suomi-keskuksen ja edustuston perustamisesta Luganskiin. 


Janus Putkonen (keskellä) puhuu novorossialaisille tiedotusvälineille Suomi-keskuksen avajaisissa Luganskissa. 

Yleisöä Luganskin Suomi-keskuksen avajaisissa. 

Yleisöä Luganskin Suomi-keskukse avajaisissa. 

Suomi-keskuksen avajaisten kunniaksi Suomi-Novorossia-Seuran puheenjohtaja Jaana-Marika Kurtti antoi haastattelun Venäjän valtakunnalliselle 5-kanavalle. Katso 5-kanavan raportti tästä: http://5-tv.ru/news/111775/

Donbassin-turistin tuliassetti. 

Turistit Jaana ja Pia valmistautumassa kotimatkaan. 

Suomalainen turistiryhmä tervetuliaisillallisella Donetskin kansantasavallassa. Turisteilla oli ohjelmaa sekä Donetskin että Luganskin kansantasavalloissa. 

Suomalainen turistiryhmä tutustumassa etäämmältä Donetskin kansainvälisen Sergei Prokofjev -lentokentän raunioihin. 

Suomalainen turistiryhmä tutustumassa Donetskissa Petrovskin alueen yleiseen uimahalliin. Petrovskin alue on aivan rintamalinjan rajalla ja sitä pommitetaan Ukrainan puolelta päivittäin. Silti elämä on siellä melko arkista. 


Suomalaiset turistit Jaana ja Pia Donetskin Saur Mogilalla, kuuluisalla taistelupaikalla, istumassa sotasaaliiksi otetun entisen ilmatorjuntatykin ohjaimissa. 


Suomalaisen vapaaehtoisen Petri Viljakaisen kihlajaisjuhlat Donetskissa. 

Novorossijan rauhankyyhkyläiset Ludmila Dobrzyniecka (Puola) ja Petri Viljakainen (Suomi). Petri kihlasi mielitiettynsä juuri. Pariskunnalla on rintamalla nyt oma korsu. 

Vapaahtoinen Viljakainen kihlaa Ludmilansa Donetskissa.  


Petri ja Ludmila kihlajaisjuhlissaan. 


Donetskissa entisen McDonaldsin paikalle on avattu aivan samannäköinen mutta eriniminen "DonMak". Se tulee sanoista Donetsk ja Makejevka. Makejevka on Donetskin naapurikaupunki, joka on aivan siinä kiinni. Vähän kuten Helsinki ja Vantaa. 

Turistiryhmän tervetuliaisillallinen Petrovskin kaupunginosassa Donetskissa. 

Turistiryhmä tutustuu pommisuojaan Petrovskin alueella Donetskisssa. Täällä alueen asukkaat edelleet viettävät yönsä Ukrainan tykkitulen alla. 

Turistiryhmä vieraili myös elokuvateatterissa, tarkemmin sanottuna entisessä, johon osui Ukrainan ampuma pommi kesken elokuvailtaa. Kymmenet kuolivat ja teatteri paloi poroksi. 

Tuhoutunut elokuvateatteri sisältä. 

Tällainen maittava ja terveellinen ateria maksaa Donetskin keskustassa vain pari euron arvosta ruplia. 
Turistiselfie.  

Miss Lady Troll.  

Turisteilla oli niin hauskaa, että maailma meni ylösalaisin.